maanantai 31. elokuuta 2015

Pikku neidin vaatekaapilla

Ennen pikku neidin tuloa ajattelin että on aivan hullua tuhlata lasten vaatteisiin ja naiivisti ajattelin että eiväthän perus vaateketjujen lastenvaatteet ole hinnakkaita. Voi kuinka väärässä olinkaan. Nyt olen enemmän kuin valmis pulittamaan laadusta enemmän. Olen erittäin ihastunut polar o pyretin ja mini rodinin tuotteisiin, mutta siinä missä pidän näistä lasten "merkkivaatteissa" pidän myös lindexin ja Kappahlin lastenvaatteista.
Pääsääntöisesti olen neidin vaatteet ostanut kirppiksiltä tai alennuksista. Yhtäkään mini rodinia en ole uutena ostanut, sillä minusta ne säilyttävät kuntonsa upeasti lapselta lapselle. Ovathan ne uutena kalliitakin, toki säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa

Asiasta voi olla montaa mieltä (ja varmasti ollaankin.), tarvitseeko pieni lapsi ns. "kauppahaalaria". Kuitenkin, mini rodiniin kun tutustuin, niin päätin jo silloin että tämän neidille hankin. Persikka pico, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Jos niin lasten vaatteista voi sanoa. Käytettynä ostettu, muuta moitittavaa ei ole kuin hiukan nukkaantuneet resorit. Juuri passeli neidille.

Sitten pakko hankintana Travallerin vk-haalari. Tämä löysi tiensä neidin kaappiin uutena, toki mahtavalla alennuksella. Kolusin kirpparit ja marketit, etsien hyvänhintaista haalaria neidille. Edellinen vk-haalari osoittautui lahkeista ja hihoista liian pieneksi. Alen kun pongasin oli päätös helppo, edellinen välikausihaalari oli myös travallerin ja hyväksi todettu. Isimieskin osallistui tähän hankintaan päättämällä haalarin kuosin.
Sitten päästään talvihaalariin. Tämä aiheutti eniten päänvaivaa. Minulla ei ollut hajuakaan millainen on hyvä talvihaalari, saati millainen hyvä haalari on ylipäätänsä. Tutustuin haalarimerkintöihin, mitä ne luvut ja hengittävyydet merkitsi jne. Aikani lueskeltua ja vertailtua... Alennuksi tietysti etsien, tein ostopäätöksen Ticket outdoorsin puvusta. Otin koon 74 mikä osoittautui  hyvinkin reiluksi, luulisi menevän koko talven neidillä. Puku tuntui pehmoiselta ja hyvänlaatuiselta.  Tietysti tuo reiluus mietityttää, mutta neiti kuitenkin kasvaa koko ajan. Joten uskoisin että kun pakkaspukua aletaan tarvita niin koko on parempi kuin passeli. 


Asusteita asusteita asusteita.... Voiko niitä olla liikaa. Ylempi on lindexin ihana lämpöinen talvipipo ja alempi on kirpputorilta bongattu jonkun ilmeisesti omatekemä pipo. Samalla kirppisreissulta löytyi kevääksi välikausi rukkaset sekä maaliskuun reissuun Polarn O Pyretin lierihattu. Näille kolmelle kirppislöydölle tuli yhteishintaa 8e.
Kengät tuottavat päänvaivaa. Ostaakko kengät vai töppöset syksyki tyllerölle joka seisoo ja haparoiden kävelee tuettuna. Entäs talvelle? Noh, talvikengistä en ala edes vielä murehtia, yritetään selvitä tästä yhdestä kenkäkriisistä. Kumisaappaat löytyivät kirpparilta ensi kevät-talvelle/keväälle. Tässäpä oli uusimat hankinnat, muutamia olisi siis vielä tehtävä. Kuten kura ja sadevaatteita, onko nekään näin pienellä vielä välttämättömiä jos esimerkiksi välikausihaalari on jo vettäkestävä. Tämä lastenvaateviidakko on niin sekava että pää menee jatkuvasti pyörälle.
Ehkä seuraavan kohdalla sitä osaa jo ottaa iisimmin ja kokemuksista viisastunut.
Aurinkoista elokuun viimeistä päivää!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pikakurssi uusille elämäntavoille!

Aloitin maanantaina Foreverlivingin Change 9 kuuri, suuhun sopivammin C9.  Olen aina ollut erittäin kriittinen kaikille dieteille ja kuureille, mutta kun lähipiiristä kuuli mahtavia tuloksia ja onnistumisia. Niin halusin itsekin kokeilla, sillä raskaus jätti jälkensä. Vaikka raskauskiloja ei olekkaan enää jäljellä, on kroppa muuttunut ja muutenkin ei tässä ulkokuoressa kauheasti kehumista ole.
Kuuri on 9 päivän pituinen teho startti paremmille elämäntavoille. Tarkoitus ei ole hullunlailla rehkiä ja pudottaa painoa vaan totuttautua säännölliseen ja hyvään syömiseen käyttäen apuna foreverin tuotteita. 
Paskkaus pitää sisällään: 
Forever ulta proteiinijauheen x1
Forever therm tabletteja x 1
Forever fiber kuitujauheen x 1
Forever Aloe vera gel x 2
Mittanauha
Ohjelehtiö/päiväkirja
Ensimäiset kaksi päivää ovat tiukimmat, silloin käytännössä ei syödä juuri mitään paitsi kohtuudella saa syödä salittujen rukien listalta hedelmiä ja vihanneksia. Kerran päivässä nautitaan Ultra-proteiini jauhe. Itse olen tykännyt tehdä sen blenderissä mustikoiden ja mantelimaidon kanssa.
Kuurin aikana ei myöskään ole tarkoitus mitata ja punnita itseään jokapäivä. Ne tehdään vain päivinä 1,3.6 ja 9. Päivästä kolme eteenpäin päivässä nautitaan 2 Ulta-jauhetta ja kerran päivässä 600 kalorin ateria. Päivässä nautitaan 1000 kaloria.
Kahden ensimäisen päivän aikana nesteitä hävisi kehosta 1,7kiloa ja -4 senttiä joka puolelta. Olin ällikällä lyöty. Mikä parasta niin olo on energinen, vaikka pikku neiti ei kauheasti anna äidin yöllä unta nauttia.Liikukuntaa tulisi harrastaa vähintään 30min päivässä ja mielellään aamulla. Aineenvaihdunta lähtee liikkeelle. Itse olen tehnyt kotijumpan omaa painoa hyödyntäen, sen lisäksi vaunuilen typyn ja koiran kanssa 4-7km päivässä. 
Seitsemäs päivä alkaa olla takana ja kyllähän kuuri edelleen on tiukka ja ruoka on mielessä. Kuitenki mahtavasti olen pitänyt kuurista kiinni ilman lipsahduksia. Ollaan oltu mökillä, joten puuhaakin on. Eilen oli mittauspäivä. Vaaka unohtui kotiin, mutta mittanauha ei. Kaiken kaikkiaan senttejä on kadonnut -7 kauttaaltaan ja sen kyllä myös alkaa huomata.
Jäljellä olisi enää vain 2 päivää, joista toisena saan lounaalla syödä ultra-jauheen sijasta 300 kalorin ateria. Voi että odotan sitä kuin kuuta nousevaa.  
Mitä sitten jatkossa? Noh pyrin syömään paremmin ja säännöllisesti sekä pitämään veden juonnin visusti matkassa. En halua kurinalaista syömistä ilman nautintoja. Ihmisen kuuluu saada nauttia välillä. Näin alkuun jatkan varmaan ruokapäiväkirjan pitoa jotta ruokailu säilyy hyvänä, mutta kerran viikossa pidän cheatpäivän. Silloin herkuttelen luvankanssa ja hyvällä omatunnolla. En kyllä aijo kylässä rueta nirsoilemaan, jos minua varten on tarjotavaa hankittu, niin kiitän ja otan. Kohtuudella. Kotiin ei enää kanniskella turhia herkkuja. Toivottavasti. Tässäkin asiassa vain aika näyttää mitä tuleman pitää. 

Ps. Eilen onnistumisen tunteita tuli myös lenkillä. 5km hölkäten. Ei jäänyt heinäkuun 10km vain yhden kerran ihmeeksi, jotain kehitystä on siis kunnon suhteen tapahtunut.

lauantai 8. elokuuta 2015

Onko kesä jo ohi?

Heinäkuu hujahti ohi reissujen ja sateisten kelien saattelemana. Päiviä kotona oli vähemmän kuin päiviä reisussa, mutta tuli omasta kodista myös nautittua. 
Pikku H katseli maisemia useiden satojen kilometrien edestä ja oppi uusia taitoja hurjasti. Ryömimään hän oppi juhannuksena ja sen jälkeen kehitys on ollut hurjaa. Nyt hän jo nousee seisomaa, ottaa tuettuna askelia, käyttää pinsetti otetta ja konttaa. Kiipeily rappusissa on hurjan jännää ja kaikille täytyy vilkuttaa. Ei tässä meinaa pysyä edes perässä. Hän kasvaa niin silmissä. 
Alennus myyntejä on koluttu syksyä ja talvea silmällä pitäen. Aikaisemmasta viisastuneena 80 vaateita on ostettu talteen ettei käy niinkuin 74 kanssa. Joita minulla oli vain yksi body valmiina kun niille tuli tarve. Nyt kun neiti on alkanut liikkumaan on hän solakoitunut ja äidinmaito pyöreus on alkanut hävitä. Vielä kuitenkin ne suloiset vauvapoimut löytyy. Käytössä on 68/74 vaatteet yhdessä.  Ale löytöjä on ollut mm. Ticketin talvihaalari ja reiman vedenpitävät rukkaset. Toki niitä ihania vaatteita on löytynyt alesta ja kirpputorilta muutenkin, heh.
Hääsuunnitelmat etenevät ja hetkeen ei tarvitse ressailla mistään. Syyskuussa saan sormuksenikin perhetuttavalta valmistettuna vanhempieni vihkisormuksista. Hääasioita sitten tarkemmin vaikka oman postauksen merkeissä.  
Onko kesä sitte ohi? Ehei, nythän sen pitäisi vasta sääennusteiden mukaan alkaa. Toivottavasti sää siis hellii huomenna kun suuntaamme perheenä lastenfestareille. Pikku neiti kun nauttii suunnattomasti musiikista. 
Eräs varhainen aamu, me murusen kanssa sylitysten katselemme <3