Kun et osaa olla itsellesi armollinen

....On turhauttava kun tiedät että yrität parhaasi, mutta liian kriittisesti tuijotat itseäni. Kun asetat itsellesi tarvoitteita ja olet motivoitunut, mutta "universumilla" on muita suunnitelmia sun varalle.
Kun sun kroppa ei vaan kestä, etkä vaan osaa antaa itsesi levätä.
Kun tiedät että mitä tehdä, mutta et vaan pysty. Kun et osaa olla itsellesi armollinen, vaikka sen ANSAITSET!

Kun et vain osaa olla itseesi tyytyväinen, vaikka pitäisi!

Kun kiukuttaa

Se ei kysy aikaa, eikä paikkaa. Joskus kiukuttaa aamusta alkaen, joskus se vallan yllättää. Aina kun se tulee, niin se on tunteista suurin ja tärkein juuri sillä hetkellä. Maailma aivan romahtaa. Joskus kiukuttaa niin että se ihan uuvuttaa ja uneen tuudittaa, Miten pienen ihmisen tunteet onkaa niin suuria.

Kun ensimäisen kerran hän sanoi äiti...

Viime vuosi oli elämäni ihmeellisin, opettavaisin sekä yksi raskaimmista. Tuohon vuoteen mahtui niin paljon. Olen nauranut, itkenyt ja pelännyt. Olen rakastanut niin että en edes osannut kuvitella että niin paljon voi rakastaa.

Äitinä oleminen on opettanut hurjasti ja auttanut ymmärtämään omaa äitiäni. Ei sitä vain pysty ymmärtämään oman äidin päätöksiä ja ratkaisuja, ennen kuin itse on äiti. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta se ymmärräsys ja nyt tekisin itse aivan samoin.

Jos en olisi äiti, elämäni hienoin vuosi olisi jäänyt kokematta. En olisi saanut tuntea sitä pyyteetöntä rakkautta mikä välittyy lapseni otteesta ja katseesta, En olisi saanut tuntea suurta ylpeyttä kun tyttäreni oppii uusia taitoja. En olisi saanut pakahtua onnesta kun hän ensimäisen kerran sanoi ÄITI.

Mennyt vuosi opetti paljon, tuleva vuosi opettaa lisää. Käännämme taas tyhjän sivun eteemme ja opettelemma elämään taas aivan uudenlaisten rutiinien mukaan. Minä palaan taas kouluun, mikä tarkoittaa että H:n päivähoito taival alkaa. Minä opettelen sopeutumaan uudenlaiseen äitiyteen ja H, hänelle muutos on suurin.

Jos en olisi äiti, en kokisi mitään näistä. Koska olen äiti, olen vahvempi kuin ennen, tunnen itseni paremmin kuin ennen, tiedän mitä pyytteetön rakkaus on. Koska olen äiti osaan arvostaa enemmän sitä mitä minulla on. Miten pieni lapsi voikaan opettaa niin paljon!

Häät 2016

Ensi Heinäkuussa sanomme tahdon. Emme sillä perinteisimmällä tavalla. Häitä juhlitaan lauantaina, mutta tahdomme maistraatissa jo perjantaina. Häitä on suunniteltu ja pyöritelty monelta kantilta ja tähän lopulta päädyttiin. Järjestämme häät pienellä budjetilla, haluamme että päivä on ikimuistoinen. Tärkeintä meille on kuitenkin tunnelma, eivät koristeet ja jne. Enkä väitä että ne olisivat turhia, voi minäkin saisin niihin rahaa palamaan vaikka kuinka. Tällä hetkellä minulle tärkein on kuitenkin päästä sanomaan tahdon ja se että siitä eteenpäin meillä on perheenä sama sukunimi.

Vaikka budjetti on pieni, on meillä silti teema. Teemaa ajaa rustiikki ja luonto. Koristeet tulevat siistä ystäviltä ja sukulaisilta lainatavarana. Maitotonkkaa, heinäseivästä jne. Mikä vain on vanhaa. Luonnosta haetaan pöytäkukkaa ja koristeita kuten käpyjä ja marjojen varpuja. Lapsiperhe kun ollaan, niin koristeltuja pilttipurkkeja on tulossa pöytiiin. Sen verran koristeisiin on rahaa laitettu että pitsinauhoja ja pitsiä olen ostanut. Sen verran käytän kukkiin rahaa että vaaleanpunaisia neilikoita ostetaan luonnon kukkien ja varpujen rinnalle.

Tässä aikaiempia kokeiluja pöytäkoristeista

Paljon olen alkuinnostuksessa jo hoitanut ja se alku innostus on aiheuttanut hää-ähkyn. En vain enää jaksaisi miettiä koko häitä ja tämän postauksen myötä palaan asiaan vasta keväällä kun on aika tohinalla alkaa järjestämään. 

Sen nimittäin itsekin opin että mieli muuttuu matkan varrella ja liian aikaisin ei ole hyvä aloittaa. Minulla mieli ei niinkään ole muutunut radikaalisti, enemmänkin toiveeni ovat realisoituneet. Haluan tunnelmalliset, pienet häät. Ilman suurempia klumeluureja ja stressiä. Sellaiset häät saan aikaan ilman että täytyy viimeinenkin pennonen kuluttaa.

Hääpukuni on edelleen ihana ja täydellinen löytö, sitä en edelleenkään pois vaihtaisi. Teema, edelleen se mistä pidän. Kuitenkin kaikki se on toisarvoista sen rinnalla että meillä ja vierailla on häissä mukavaa.

vihki- ja kihlasormukseni

Ruoasta vielä sen verran että, se jos jokin on aiheuttanut päänvaivaa. Sillä teemme ruoat itse, kondiittori ystäväni tekee hääkakun. Pähkäilimme pitkään mitä tarjota ja lopulta päädyimme salattibuffettiin. Jokainen saa koota mieleisensä ja näin ollen iltapala probleemakin selvisi. Mieheni ja hänen bestman ovat kovia ruoanlaittajia joten päävastuu on heillä.  

Vaikka tässä kirjoitan jatkuvasti minä muodossa, niin päätöksiä en suinkaan ole yksin tehnyt. Heh. Kyllä näistä on puhuttu tuon tulevan aviomiehen kanssa ihan kyllästymiseen saakka. Viimeksi eilen. Nyt tosiaan sovimme että asiaan palataan oikeasti seuraavan kerran vasta vuoden vaihteen jälkeen ja konkreettisesti alamme töihin lähempänä kevättä.

Nostan hattua kaikille morsiammille jotka jaksavat pitää innostustaan häihin yllä, kyllä se oman työnsä vaatii. 

Aurinkoista torstaina

Täällä jatkeaan 1v-synttäreiden järjestelyjä

Mainio marraskuu

Edellinen postaus on syyskuulta, lokakuukin ehtinyt vaihtua marraskuuksi. Viime kuukausi oli tiukka puristus. Neiti kipuili muutamaan otteeseen ja aina n. viikon verran. Viimeisimpänä molemmat korvat tulehtuneet. Näemmä perinyt äitinsä korvat! Kauhulla odotan saako H putket korviin niinkuin minäkin pienenä.

Lokakuussa ei sinänsä mitään sen ihmeellisempää ollut kuin sairastelua, mutta se itsessään on jo uuvuttavaa. Pieni vaatii paljon syliä, huomiota, rakkautta ja sitähän äitinä haluan lapselleni antaa. Yöt eivät olleet helppoja ja tuossa n viikko sitten sanoin miehelle että en muista millon viimeksi nukuin yhtäjaksoista unta enemmän kuin 2h.
Joten viime viikonloppuna minun annettiin nukkua kahtena aamuna pitkään (eli yhdeksään). H herää siinä 7-7.30 lähes poikkeuksetta.

Marraskuusta alkaa meillä juhlien loppu vuosi. Lyhyellä välillä on useat juhlat joiden pääosissa on pienet sankarit. Meidän neiti täyttää ensiviikolla vuoden,  sitten serkuilla on yhteissynttärit. Joulukuussa on kahdet 1 synttärit,  yhdet 4v ja tietysti joulu.
Marraskuusta ei tietenkään pidä unohtaa isänpäivää sekä mieheni syntymäpäiviä. Juhlia kerrakseen.

Nyt ajattelit ryhdistäytyä kirjoittamisesta ja seuraavat postaus aiheetkin on valittuna. Isänpäivä,  yks vee synttärit ja tulevat häämme. Eiköhän näillä päästä alkuun.
Aurinkoista marraskuun alkua!

Kuulumisia

Hiljaista on hetki ollut, onhan muutenkin postaustahtini tasaisen rauhallinen. En halua ressata tästä blogin pitämisestä vaan kirjoittaa sillon kuin hyvältä tuntuu. Nyt pikakuulumiset ennen pihatöitä, sillä tiilitalon piha kaipaa pikaisesti syys- ja talvikuntoonlaittoa.

Pikku neiti sairastaa jälleen, viimeksi flunssa päätyi vasta vähän aikaa sitten korviin. Jospa ei nyt! Kovin räkäinen hän on, mutta energinen oma itsensä. Oikea tsmanian tuholainen kun sille päälle sattuu.

Viikonloppuna H oli mummolla yöhoidossa, me vanhemmat pidimme hääpalaveria ja juhlimme ystävän syntymäpäiviä. Kaikki oli mennyt hyvin eikä itkuja ollut tullut ollenkaan, mutta voi sitä ilmän määrää neidin katseessa kun mentiin häntä hakemaan. Minulla oli pienimuotoinen kiire aamulla saada H kotiin. Koti tuntui tyhjältä ilman häntä, vaikka pieni rentoutuminen tekikin meillä molemmille hyvää ilman neitiä.

Keskiviikkona olisi palaveri koululla. Niin vain sekin on edessä, kouluun palaaminen. Kaipaan kyllä kovasti myös töihin!

Nyt kuitenkin pihahommiin meidän karvapallon , ennen kun saadaan pikku vieraita kylään!  H saa sillä välin nauttia päiväunista raittiissa ilmasta. Ihanaa tiistaita!

kahvitauko

Päiväunihetket on äidin aikaa. Kelle pyykkitauko, kelle kahvitauko... Kelle molemmat. Minä istun alas, nautin kahvin ja selaan puhelinta. Vasta sitten alan toimia. En soimaa itseäni jos en jokapäivä jaksa pitää kotia kun sisustunlehden sivuilla. Eikä tarvitsekaan, minusta lapsiperheessä kuuluu näkyä elämä ja meillä se myös näkyy.
Syksy luo arkeen ihan omanlaisen tunnelman. On kosteaa vaikkei olisi satanutkaan, ilma huokuu samaan aikaan lämpöä ja viileyttä. Joskus käy niin että pelkkä ulos vilkaisu pistää pakenemaan syvemälle kahvikuppiin. Toisinaan huomaan H:n myötä arvostavani vuodenaikoja enemmän, ainakin nyt kun hän on näin pieni ja kaikessa on uutta. Jopa minulle.
Vaikka tämä hetki on minun aikaani, niin jokakerta kun tuo tuhiseva lapsi herää ja hymyilee herätessään. Joka kerta olen yhtä onnellinen. Hän lataa akut unilla, minä päiväkahvilla ja taas jaksamme yhdessä.