Häät 2016

Ensi Heinäkuussa sanomme tahdon. Emme sillä perinteisimmällä tavalla. Häitä juhlitaan lauantaina, mutta tahdomme maistraatissa jo perjantaina. Häitä on suunniteltu ja pyöritelty monelta kantilta ja tähän lopulta päädyttiin. Järjestämme häät pienellä budjetilla, haluamme että päivä on ikimuistoinen. Tärkeintä meille on kuitenkin tunnelma, eivät koristeet ja jne. Enkä väitä että ne olisivat turhia, voi minäkin saisin niihin rahaa palamaan vaikka kuinka. Tällä hetkellä minulle tärkein on kuitenkin päästä sanomaan tahdon ja se että siitä eteenpäin meillä on perheenä sama sukunimi.

Vaikka budjetti on pieni, on meillä silti teema. Teemaa ajaa rustiikki ja luonto. Koristeet tulevat siistä ystäviltä ja sukulaisilta lainatavarana. Maitotonkkaa, heinäseivästä jne. Mikä vain on vanhaa. Luonnosta haetaan pöytäkukkaa ja koristeita kuten käpyjä ja marjojen varpuja. Lapsiperhe kun ollaan, niin koristeltuja pilttipurkkeja on tulossa pöytiiin. Sen verran koristeisiin on rahaa laitettu että pitsinauhoja ja pitsiä olen ostanut. Sen verran käytän kukkiin rahaa että vaaleanpunaisia neilikoita ostetaan luonnon kukkien ja varpujen rinnalle.

Tässä aikaiempia kokeiluja pöytäkoristeista

Paljon olen alkuinnostuksessa jo hoitanut ja se alku innostus on aiheuttanut hää-ähkyn. En vain enää jaksaisi miettiä koko häitä ja tämän postauksen myötä palaan asiaan vasta keväällä kun on aika tohinalla alkaa järjestämään. 

Sen nimittäin itsekin opin että mieli muuttuu matkan varrella ja liian aikaisin ei ole hyvä aloittaa. Minulla mieli ei niinkään ole muutunut radikaalisti, enemmänkin toiveeni ovat realisoituneet. Haluan tunnelmalliset, pienet häät. Ilman suurempia klumeluureja ja stressiä. Sellaiset häät saan aikaan ilman että täytyy viimeinenkin pennonen kuluttaa.

Hääpukuni on edelleen ihana ja täydellinen löytö, sitä en edelleenkään pois vaihtaisi. Teema, edelleen se mistä pidän. Kuitenkin kaikki se on toisarvoista sen rinnalla että meillä ja vierailla on häissä mukavaa.

vihki- ja kihlasormukseni

Ruoasta vielä sen verran että, se jos jokin on aiheuttanut päänvaivaa. Sillä teemme ruoat itse, kondiittori ystäväni tekee hääkakun. Pähkäilimme pitkään mitä tarjota ja lopulta päädyimme salattibuffettiin. Jokainen saa koota mieleisensä ja näin ollen iltapala probleemakin selvisi. Mieheni ja hänen bestman ovat kovia ruoanlaittajia joten päävastuu on heillä.  

Vaikka tässä kirjoitan jatkuvasti minä muodossa, niin päätöksiä en suinkaan ole yksin tehnyt. Heh. Kyllä näistä on puhuttu tuon tulevan aviomiehen kanssa ihan kyllästymiseen saakka. Viimeksi eilen. Nyt tosiaan sovimme että asiaan palataan oikeasti seuraavan kerran vasta vuoden vaihteen jälkeen ja konkreettisesti alamme töihin lähempänä kevättä.

Nostan hattua kaikille morsiammille jotka jaksavat pitää innostustaan häihin yllä, kyllä se oman työnsä vaatii. 

Aurinkoista torstaina

Täällä jatkeaan 1v-synttäreiden järjestelyjä

Mainio marraskuu

Edellinen postaus on syyskuulta, lokakuukin ehtinyt vaihtua marraskuuksi. Viime kuukausi oli tiukka puristus. Neiti kipuili muutamaan otteeseen ja aina n. viikon verran. Viimeisimpänä molemmat korvat tulehtuneet. Näemmä perinyt äitinsä korvat! Kauhulla odotan saako H putket korviin niinkuin minäkin pienenä.

Lokakuussa ei sinänsä mitään sen ihmeellisempää ollut kuin sairastelua, mutta se itsessään on jo uuvuttavaa. Pieni vaatii paljon syliä, huomiota, rakkautta ja sitähän äitinä haluan lapselleni antaa. Yöt eivät olleet helppoja ja tuossa n viikko sitten sanoin miehelle että en muista millon viimeksi nukuin yhtäjaksoista unta enemmän kuin 2h.
Joten viime viikonloppuna minun annettiin nukkua kahtena aamuna pitkään (eli yhdeksään). H herää siinä 7-7.30 lähes poikkeuksetta.

Marraskuusta alkaa meillä juhlien loppu vuosi. Lyhyellä välillä on useat juhlat joiden pääosissa on pienet sankarit. Meidän neiti täyttää ensiviikolla vuoden,  sitten serkuilla on yhteissynttärit. Joulukuussa on kahdet 1 synttärit,  yhdet 4v ja tietysti joulu.
Marraskuusta ei tietenkään pidä unohtaa isänpäivää sekä mieheni syntymäpäiviä. Juhlia kerrakseen.

Nyt ajattelit ryhdistäytyä kirjoittamisesta ja seuraavat postaus aiheetkin on valittuna. Isänpäivä,  yks vee synttärit ja tulevat häämme. Eiköhän näillä päästä alkuun.
Aurinkoista marraskuun alkua!

Kuulumisia

Hiljaista on hetki ollut, onhan muutenkin postaustahtini tasaisen rauhallinen. En halua ressata tästä blogin pitämisestä vaan kirjoittaa sillon kuin hyvältä tuntuu. Nyt pikakuulumiset ennen pihatöitä, sillä tiilitalon piha kaipaa pikaisesti syys- ja talvikuntoonlaittoa.

Pikku neiti sairastaa jälleen, viimeksi flunssa päätyi vasta vähän aikaa sitten korviin. Jospa ei nyt! Kovin räkäinen hän on, mutta energinen oma itsensä. Oikea tsmanian tuholainen kun sille päälle sattuu.

Viikonloppuna H oli mummolla yöhoidossa, me vanhemmat pidimme hääpalaveria ja juhlimme ystävän syntymäpäiviä. Kaikki oli mennyt hyvin eikä itkuja ollut tullut ollenkaan, mutta voi sitä ilmän määrää neidin katseessa kun mentiin häntä hakemaan. Minulla oli pienimuotoinen kiire aamulla saada H kotiin. Koti tuntui tyhjältä ilman häntä, vaikka pieni rentoutuminen tekikin meillä molemmille hyvää ilman neitiä.

Keskiviikkona olisi palaveri koululla. Niin vain sekin on edessä, kouluun palaaminen. Kaipaan kyllä kovasti myös töihin!

Nyt kuitenkin pihahommiin meidän karvapallon , ennen kun saadaan pikku vieraita kylään!  H saa sillä välin nauttia päiväunista raittiissa ilmasta. Ihanaa tiistaita!

kahvitauko

Päiväunihetket on äidin aikaa. Kelle pyykkitauko, kelle kahvitauko... Kelle molemmat. Minä istun alas, nautin kahvin ja selaan puhelinta. Vasta sitten alan toimia. En soimaa itseäni jos en jokapäivä jaksa pitää kotia kun sisustunlehden sivuilla. Eikä tarvitsekaan, minusta lapsiperheessä kuuluu näkyä elämä ja meillä se myös näkyy.
Syksy luo arkeen ihan omanlaisen tunnelman. On kosteaa vaikkei olisi satanutkaan, ilma huokuu samaan aikaan lämpöä ja viileyttä. Joskus käy niin että pelkkä ulos vilkaisu pistää pakenemaan syvemälle kahvikuppiin. Toisinaan huomaan H:n myötä arvostavani vuodenaikoja enemmän, ainakin nyt kun hän on näin pieni ja kaikessa on uutta. Jopa minulle.
Vaikka tämä hetki on minun aikaani, niin jokakerta kun tuo tuhiseva lapsi herää ja hymyilee herätessään. Joka kerta olen yhtä onnellinen. Hän lataa akut unilla, minä päiväkahvilla ja taas jaksamme yhdessä.

Sairastuvalta päivää!

Meidän perheessä on pysytty suht terveenä. Minä sairastelin kevät talvesta ja pikku H viimeksi toukokuussa. Isäntä on ollu terveenä ties kuinka kaussan. (Kuulemma supersmoothien ansiosta!)
Noh, joskus se onni kääntyy ja viikonloppuna se kääntyi meillä. Ensin sairastui typy, lauantai ja sunnuntai vietettiin kuumetta pidellen ja vielä ollaan räkäisiä ja väsyneitä. Minä ja isäntä vuorostaan alettiin oirehtia maanantaina. Mies enemmän, minulla olo ollut lähinnä puolikuntoinen ja kurkku kipeä.

Vaikka kuinka hoitoalalla työskentelenkin, niin kyllä sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi pienen lapsen sairastaessa. Ajoittain tuntuu siltä kun ei tietäisi mistään yhtikäs mitään. Onneksi kyse sentään vain flunssasta. H jaksaa tohottaa kuin höyryjuna leikeissään, mutta kun väsy ylättää, niin se sitten iskee ja kovaa. Silloin auttavat vain syli ja uni.

Toivottavasti tämä flunssa on vain pikaisella vierailulla ja ollaan kohta koko perhe toimintakunnossa.
Lauantaina tämän mamman olisi määrä lähteä viettämään "viini ja vitamiini"-iltaa. Odotan sitä innolla vaikka jänskättääkin. Ne kerrat kun olen yön ollut poissa kotoa tytön syntymän jälkeen voidaan laskea yhden käden sormilla.
Pieni irtiotto tulee tarpeeseen, sillä jaksaa taas pitkään.

Yhden aikakauden loppu!

Kaunis pieni ihminen, jotenkin niin ainutlaatuinen, mitä vastaan  tuleekaan toista sua ei milloinkaan!

Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Tänään äitiysloma on virallisesti ohi, onneksi kuitenkin meillä suomessa annetaan mahdollisuus hoitaa lapsia kotona. Joten jään H:n kanssa vuoden loppuun asti kotiin. Tammikuussa odottaisi koulunpenkki, mutta se on vielä selvittelyjen alla miten. Päiväkotipaikkaa on haettu ja kouluun on ilmoitettu että olen kevätlukukauden läsnäolevana.
Siihen saakka aijon nauttia jok ikisestä päivästä kotona neidin kanssa, niin hyvistä kuin huonoistakin. Hänhän on vain kerran pieni vaikkakin aika yhtä ihmeellinen. En uskonut että tästä tulisi niin tunteikas päivä, mutta syvältä sisältä se riipaisee. Aika on mennyt niin nopeasti, vastahan odotin, vastahan saimme hänet kotiin. Kohta hän on jo vuoden. Minun, meidän ainutlaatuinen ihmeemme!

Pikku neidin vaatekaapilla

Ennen pikku neidin tuloa ajattelin että on aivan hullua tuhlata lasten vaatteisiin ja naiivisti ajattelin että eiväthän perus vaateketjujen lastenvaatteet ole hinnakkaita. Voi kuinka väärässä olinkaan. Nyt olen enemmän kuin valmis pulittamaan laadusta enemmän. Olen erittäin ihastunut polar o pyretin ja mini rodinin tuotteisiin, mutta siinä missä pidän näistä lasten "merkkivaatteissa" pidän myös lindexin ja Kappahlin lastenvaatteista.
Pääsääntöisesti olen neidin vaatteet ostanut kirppiksiltä tai alennuksista. Yhtäkään mini rodinia en ole uutena ostanut, sillä minusta ne säilyttävät kuntonsa upeasti lapselta lapselle. Ovathan ne uutena kalliitakin, toki säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa

Asiasta voi olla montaa mieltä (ja varmasti ollaankin.), tarvitseeko pieni lapsi ns. "kauppahaalaria". Kuitenkin, mini rodiniin kun tutustuin, niin päätin jo silloin että tämän neidille hankin. Persikka pico, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Jos niin lasten vaatteista voi sanoa. Käytettynä ostettu, muuta moitittavaa ei ole kuin hiukan nukkaantuneet resorit. Juuri passeli neidille.

Sitten pakko hankintana Travallerin vk-haalari. Tämä löysi tiensä neidin kaappiin uutena, toki mahtavalla alennuksella. Kolusin kirpparit ja marketit, etsien hyvänhintaista haalaria neidille. Edellinen vk-haalari osoittautui lahkeista ja hihoista liian pieneksi. Alen kun pongasin oli päätös helppo, edellinen välikausihaalari oli myös travallerin ja hyväksi todettu. Isimieskin osallistui tähän hankintaan päättämällä haalarin kuosin.

Sitten päästään talvihaalariin. Tämä aiheutti eniten päänvaivaa. Minulla ei ollut hajuakaan millainen on hyvä talvihaalari, saati millainen hyvä haalari on ylipäätänsä. Tutustuin haalarimerkintöihin, mitä ne luvut ja hengittävyydet merkitsi jne. Aikani lueskeltua ja vertailtua... Alennuksi tietysti etsien, tein ostopäätöksen Ticket outdoorsin puvusta. Otin koon 74 mikä osoittautui  hyvinkin reiluksi, luulisi menevän koko talven neidillä. Puku tuntui pehmoiselta ja hyvänlaatuiselta.  Tietysti tuo reiluus mietityttää, mutta neiti kuitenkin kasvaa koko ajan. Joten uskoisin että kun pakkaspukua aletaan tarvita niin koko on parempi kuin passeli. 

Asusteita asusteita asusteita.... Voiko niitä olla liikaa. Ylempi on lindexin ihana lämpöinen talvipipo ja alempi on kirpputorilta bongattu jonkun ilmeisesti omatekemä pipo. Samalla kirppisreissulta löytyi kevääksi välikausi rukkaset sekä maaliskuun reissuun Polarn O Pyretin lierihattu. Näille kolmelle kirppislöydölle tuli yhteishintaa 8e.

Kengät tuottavat päänvaivaa. Ostaakko kengät vai töppöset syksyki tyllerölle joka seisoo ja haparoiden kävelee tuettuna. Entäs talvelle? Noh, talvikengistä en ala edes vielä murehtia, yritetään selvitä tästä yhdestä kenkäkriisistä. Kumisaappaat löytyivät kirpparilta ensi kevät-talvelle/keväälle. Tässäpä oli uusimat hankinnat, muutamia olisi siis vielä tehtävä. Kuten kura ja sadevaatteita, onko nekään näin pienellä vielä välttämättömiä jos esimerkiksi välikausihaalari on jo vettäkestävä. Tämä lastenvaateviidakko on niin sekava että pää menee jatkuvasti pyörälle.
Ehkä seuraavan kohdalla sitä osaa jo ottaa iisimmin ja kokemuksista viisastunut.
Aurinkoista elokuun viimeistä päivää!

Pikakurssi uusille elämäntavoille!

Aloitin maanantaina Foreverlivingin Change 9 kuuri, suuhun sopivammin C9.  Olen aina ollut erittäin kriittinen kaikille dieteille ja kuureille, mutta kun lähipiiristä kuuli mahtavia tuloksia ja onnistumisia. Niin halusin itsekin kokeilla, sillä raskaus jätti jälkensä. Vaikka raskauskiloja ei olekkaan enää jäljellä, on kroppa muuttunut ja muutenkin ei tässä ulkokuoressa kauheasti kehumista ole.
Kuuri on 9 päivän pituinen teho startti paremmille elämäntavoille. Tarkoitus ei ole hullunlailla rehkiä ja pudottaa painoa vaan totuttautua säännölliseen ja hyvään syömiseen käyttäen apuna foreverin tuotteita. 

Paskkaus pitää sisällään: 

Forever ulta proteiinijauheen x1
Forever therm tabletteja x 1
Forever fiber kuitujauheen x 1
Forever Aloe vera gel x 2
Mittanauha
Ohjelehtiö/päiväkirja

Ensimäiset kaksi päivää ovat tiukimmat, silloin käytännössä ei syödä juuri mitään paitsi kohtuudella saa syödä salittujen rukien listalta hedelmiä ja vihanneksia. Kerran päivässä nautitaan Ultra-proteiini jauhe. Itse olen tykännyt tehdä sen blenderissä mustikoiden ja mantelimaidon kanssa.
Kuurin aikana ei myöskään ole tarkoitus mitata ja punnita itseään jokapäivä. Ne tehdään vain päivinä 1,3.6 ja 9. Päivästä kolme eteenpäin päivässä nautitaan 2 Ulta-jauhetta ja kerran päivässä 600 kalorin ateria. Päivässä nautitaan 1000 kaloria.
Kahden ensimäisen päivän aikana nesteitä hävisi kehosta 1,7kiloa ja -4 senttiä joka puolelta. Olin ällikällä lyöty. Mikä parasta niin olo on energinen, vaikka pikku neiti ei kauheasti anna äidin yöllä unta nauttia.Liikukuntaa tulisi harrastaa vähintään 30min päivässä ja mielellään aamulla. Aineenvaihdunta lähtee liikkeelle. Itse olen tehnyt kotijumpan omaa painoa hyödyntäen, sen lisäksi vaunuilen typyn ja koiran kanssa 4-7km päivässä. 

Seitsemäs päivä alkaa olla takana ja kyllähän kuuri edelleen on tiukka ja ruoka on mielessä. Kuitenki mahtavasti olen pitänyt kuurista kiinni ilman lipsahduksia. Ollaan oltu mökillä, joten puuhaakin on. Eilen oli mittauspäivä. Vaaka unohtui kotiin, mutta mittanauha ei. Kaiken kaikkiaan senttejä on kadonnut -7 kauttaaltaan ja sen kyllä myös alkaa huomata.
Jäljellä olisi enää vain 2 päivää, joista toisena saan lounaalla syödä ultra-jauheen sijasta 300 kalorin ateria. Voi että odotan sitä kuin kuuta nousevaa.  

Mitä sitten jatkossa? Noh pyrin syömään paremmin ja säännöllisesti sekä pitämään veden juonnin visusti matkassa. En halua kurinalaista syömistä ilman nautintoja. Ihmisen kuuluu saada nauttia välillä. Näin alkuun jatkan varmaan ruokapäiväkirjan pitoa jotta ruokailu säilyy hyvänä, mutta kerran viikossa pidän cheatpäivän. Silloin herkuttelen luvankanssa ja hyvällä omatunnolla. En kyllä aijo kylässä rueta nirsoilemaan, jos minua varten on tarjotavaa hankittu, niin kiitän ja otan. Kohtuudella. Kotiin ei enää kanniskella turhia herkkuja. Toivottavasti. Tässäkin asiassa vain aika näyttää mitä tuleman pitää. 

Ps. Eilen onnistumisen tunteita tuli myös lenkillä. 5km hölkäten. Ei jäänyt heinäkuun 10km vain yhden kerran ihmeeksi, jotain kehitystä on siis kunnon suhteen tapahtunut.

Onko kesä jo ohi?

Heinäkuu hujahti ohi reissujen ja sateisten kelien saattelemana. Päiviä kotona oli vähemmän kuin päiviä reisussa, mutta tuli omasta kodista myös nautittua. 

Pikku H katseli maisemia useiden satojen kilometrien edestä ja oppi uusia taitoja hurjasti. Ryömimään hän oppi juhannuksena ja sen jälkeen kehitys on ollut hurjaa. Nyt hän jo nousee seisomaa, ottaa tuettuna askelia, käyttää pinsetti otetta ja konttaa. Kiipeily rappusissa on hurjan jännää ja kaikille täytyy vilkuttaa. Ei tässä meinaa pysyä edes perässä. Hän kasvaa niin silmissä. 

Alennus myyntejä on koluttu syksyä ja talvea silmällä pitäen. Aikaisemmasta viisastuneena 80 vaateita on ostettu talteen ettei käy niinkuin 74 kanssa. Joita minulla oli vain yksi body valmiina kun niille tuli tarve. Nyt kun neiti on alkanut liikkumaan on hän solakoitunut ja äidinmaito pyöreus on alkanut hävitä. Vielä kuitenkin ne suloiset vauvapoimut löytyy. Käytössä on 68/74 vaatteet yhdessä.  Ale löytöjä on ollut mm. Ticketin talvihaalari ja reiman vedenpitävät rukkaset. Toki niitä ihania vaatteita on löytynyt alesta ja kirpputorilta muutenkin, heh.

Hääsuunnitelmat etenevät ja hetkeen ei tarvitse ressailla mistään. Syyskuussa saan sormuksenikin perhetuttavalta valmistettuna vanhempieni vihkisormuksista. Hääasioita sitten tarkemmin vaikka oman postauksen merkeissä.  

Onko kesä sitte ohi? Ehei, nythän sen pitäisi vasta sääennusteiden mukaan alkaa. Toivottavasti sää siis hellii huomenna kun suuntaamme perheenä lastenfestareille. Pikku neiti kun nauttii suunnattomasti musiikista. 

Eräs varhainen aamu, me murusen kanssa sylitysten katselemme <3

Elämää!

Niin nopeasti kuin blogi oli pystyssä, niin yhtä nopeasti alkoi hiljaisuus. Ajatuksia ja ideoita oli ja on pää pullollaan, mutta aika ja toteuttaminen olivat sitten kortilla.  Pikku neiti on kehittynyt hurjin harppauksin kuukauden aikana. Ensimäiset hampaat ovat puhjenneet, opittu kääntymään masulta takaisin selälleen. Konttaamista harjoitellaan hurjasti. Jalat nostetaan masun alle ja kovasti yritetään päästä eteenpäin. Onnistumatta. Jos ei lasketa muutamaa onnenkantamoista, mitkä ovat päätyneet mahalaskuun.

Ollaan vietetty evakko elämää vesivahingon takia. Jääkaappi oli vuotanut jo hyvän tovin ja näin ollen kastellut osan keittiön laminaateista. Vietettiin sitten mökki elämää ja nautittiin mummolan vieraanvaraisuudesta. Pikku H nautti mökkeilystä täysin rinnoin ja nukku

ikin paremmin kuin kotona. Itikat eivät tuntuneet haittaavan yhtään. Toisin kuin äitiä.

Juhannus on jo kirjaimellisesti ovella ja pikku H sai 7kk ikäisenä vesirokon. Onneksi lievänä. Näppylöitä löytyy pitkin kehoa, mutta kuumetta ei ole. Energiaa on kuin pienessä kylässä, mutta kun uni aika koittaa niin silloin nukuttaa. Kovasti olivat neuvolassa sitä mieltä että voitaisiin mökille lähteä kun ei ole kuumetta ja vointi normaali, pois sitten jos kuume nousee... Minkä jo maalaisjärkikin sanoo. Saas nyt nähdä, viitsitäänkö. Voi olla että vietetään ensimäinen kaupunkijuhannus sitten 10v.

Tämä nyt oli tällainen pikakatsaus mitä elämään kuuluu. 

Jotain uutta, jotain ihmeellistä!

Tiilitalon tyttö on blogi elämästä, perheestä, haaveista ja tulevasta. Kirjoittajana kohta 26v. äiti ja tuleva vaimo.

Blogin perustaminen on ajatuksen tasolla pyörinyt mielessäni ja nyt vihdoin tuntui siltä että oli aika ryhtyä ajatuksista tekoihin.

Miksi? Nyt jos koskaan tuntuu siltä että on mistä kirjoittaa. Ajatuksia äitiydestä, perheestä ja tulevista häistä.  Tunnustelen eteenpäin,  katsotaan mitä tuleman pitää.