Kuulumisia

Hiljaista on hetki ollut, onhan muutenkin postaustahtini tasaisen rauhallinen. En halua ressata tästä blogin pitämisestä vaan kirjoittaa sillon kuin hyvältä tuntuu. Nyt pikakuulumiset ennen pihatöitä, sillä tiilitalon piha kaipaa pikaisesti syys- ja talvikuntoonlaittoa.

Pikku neiti sairastaa jälleen, viimeksi flunssa päätyi vasta vähän aikaa sitten korviin. Jospa ei nyt! Kovin räkäinen hän on, mutta energinen oma itsensä. Oikea tsmanian tuholainen kun sille päälle sattuu.

Viikonloppuna H oli mummolla yöhoidossa, me vanhemmat pidimme hääpalaveria ja juhlimme ystävän syntymäpäiviä. Kaikki oli mennyt hyvin eikä itkuja ollut tullut ollenkaan, mutta voi sitä ilmän määrää neidin katseessa kun mentiin häntä hakemaan. Minulla oli pienimuotoinen kiire aamulla saada H kotiin. Koti tuntui tyhjältä ilman häntä, vaikka pieni rentoutuminen tekikin meillä molemmille hyvää ilman neitiä.

Keskiviikkona olisi palaveri koululla. Niin vain sekin on edessä, kouluun palaaminen. Kaipaan kyllä kovasti myös töihin!

Nyt kuitenkin pihahommiin meidän karvapallon , ennen kun saadaan pikku vieraita kylään!  H saa sillä välin nauttia päiväunista raittiissa ilmasta. Ihanaa tiistaita!

kahvitauko

Päiväunihetket on äidin aikaa. Kelle pyykkitauko, kelle kahvitauko... Kelle molemmat. Minä istun alas, nautin kahvin ja selaan puhelinta. Vasta sitten alan toimia. En soimaa itseäni jos en jokapäivä jaksa pitää kotia kun sisustunlehden sivuilla. Eikä tarvitsekaan, minusta lapsiperheessä kuuluu näkyä elämä ja meillä se myös näkyy.
Syksy luo arkeen ihan omanlaisen tunnelman. On kosteaa vaikkei olisi satanutkaan, ilma huokuu samaan aikaan lämpöä ja viileyttä. Joskus käy niin että pelkkä ulos vilkaisu pistää pakenemaan syvemälle kahvikuppiin. Toisinaan huomaan H:n myötä arvostavani vuodenaikoja enemmän, ainakin nyt kun hän on näin pieni ja kaikessa on uutta. Jopa minulle.
Vaikka tämä hetki on minun aikaani, niin jokakerta kun tuo tuhiseva lapsi herää ja hymyilee herätessään. Joka kerta olen yhtä onnellinen. Hän lataa akut unilla, minä päiväkahvilla ja taas jaksamme yhdessä.

Sairastuvalta päivää!

Meidän perheessä on pysytty suht terveenä. Minä sairastelin kevät talvesta ja pikku H viimeksi toukokuussa. Isäntä on ollu terveenä ties kuinka kaussan. (Kuulemma supersmoothien ansiosta!)
Noh, joskus se onni kääntyy ja viikonloppuna se kääntyi meillä. Ensin sairastui typy, lauantai ja sunnuntai vietettiin kuumetta pidellen ja vielä ollaan räkäisiä ja väsyneitä. Minä ja isäntä vuorostaan alettiin oirehtia maanantaina. Mies enemmän, minulla olo ollut lähinnä puolikuntoinen ja kurkku kipeä.

Vaikka kuinka hoitoalalla työskentelenkin, niin kyllä sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi pienen lapsen sairastaessa. Ajoittain tuntuu siltä kun ei tietäisi mistään yhtikäs mitään. Onneksi kyse sentään vain flunssasta. H jaksaa tohottaa kuin höyryjuna leikeissään, mutta kun väsy ylättää, niin se sitten iskee ja kovaa. Silloin auttavat vain syli ja uni.

Toivottavasti tämä flunssa on vain pikaisella vierailulla ja ollaan kohta koko perhe toimintakunnossa.
Lauantaina tämän mamman olisi määrä lähteä viettämään "viini ja vitamiini"-iltaa. Odotan sitä innolla vaikka jänskättääkin. Ne kerrat kun olen yön ollut poissa kotoa tytön syntymän jälkeen voidaan laskea yhden käden sormilla.
Pieni irtiotto tulee tarpeeseen, sillä jaksaa taas pitkään.

Yhden aikakauden loppu!

Kaunis pieni ihminen, jotenkin niin ainutlaatuinen, mitä vastaan  tuleekaan toista sua ei milloinkaan!

Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen

Tänään äitiysloma on virallisesti ohi, onneksi kuitenkin meillä suomessa annetaan mahdollisuus hoitaa lapsia kotona. Joten jään H:n kanssa vuoden loppuun asti kotiin. Tammikuussa odottaisi koulunpenkki, mutta se on vielä selvittelyjen alla miten. Päiväkotipaikkaa on haettu ja kouluun on ilmoitettu että olen kevätlukukauden läsnäolevana.
Siihen saakka aijon nauttia jok ikisestä päivästä kotona neidin kanssa, niin hyvistä kuin huonoistakin. Hänhän on vain kerran pieni vaikkakin aika yhtä ihmeellinen. En uskonut että tästä tulisi niin tunteikas päivä, mutta syvältä sisältä se riipaisee. Aika on mennyt niin nopeasti, vastahan odotin, vastahan saimme hänet kotiin. Kohta hän on jo vuoden. Minun, meidän ainutlaatuinen ihmeemme!